10.11.2017

Patvinsuo oli karun kaunis

Reissusta on kotiuduttu ja muutama lomapäivä olisi vielä edessä. Väsymys kotiinpaluun jälkeen on ollut aika infernaalinen, joka ei johdu niinkään siitä, että reissussa olisi ollut rankkaa (päinvastoin), vaan siitä, että vihdoin kiireisen kesän jälkeen antaa luvan itselleen vain olla. Ja kroppahan ottaa siitä kaiken irti. Eipä sillä, minulla onkin muutama keskenjäänyt kirja luettavana ja yksi neulomuskin viimeistelyä vailla. 

Tässä reissukuvia katsoessani en voi muuta kuin palata mielessäni näihin maisemiin ja hymyillä pientä onnellista hymyä. Reissuun lähdettiin aikaisin sunnuntaiaamuna ja itselleni tyypilliseen tapaan mietin ensimmäisen tunnin autossa istuessani, mitä mahdoin unohtaa. Selkeästi tässä pakkaamishommassakn alkaa rutinoitua, koska mukaan tuli kaikki tarvittava, muttei mitään ylimääräistä.

Ensimmäinen kohteemme oli Patvinsuo Lieksassa, jonne ajelimme sen viitisen tuntia. Keli ei ollut ihan kuin morsian ja viimeisiä lumen ja jään peittämiä hiekkateitä ajellessamme kävi mielessä, että missäköhän kunnossa teitä on pidetty ja pääsemmekö autolla edes perille sinne asti, minne suunnittelimme. Pelko oli kuitenkin turha ja saimme auton parkkeerattua Kurkilahden parkkipaikalle, josta jatkoimme matkaa kohti Teretinniemeä.

Tähän aikaan vuodesta retkeilyä rajoittaa päivänpituus, ellei halua otsalampun kanssa vaeltaa. Tämän vuoksi emme valinneet pitkää kävelypätkää, vaan tähtäsimme siihen, että olisimme valoisan aikaan perillä. Lunta oli maassa ja taivaalta satoi vettä lähtiessämme kävelemään. Lähes koko reitin ajan kuljimme pitkospuilla, jotka olivat kieltämättä aika ajoin aika liukkaat ja hieman hidastivat kulkemista. Luulen, että olen katsonut maisemaa aika vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta väittäisin silti suomaiseman olevan yksi rauhoittavimpia maisemia luonnossa. Kaikessa karuudessaan.


Tämä paikka pääsee varmasti vielä enemmän oikeuksiinsa maiseman puolesta kesällä tai pienellä pakkassäällä, kun aurinko paistaa ja maisema avautuu kauemmas. Me saimme kävellä reittiä sumuisessa maisemassa, joka sekin sopi suomaisemaan aika täydellisesti. Alkuvaiheessa matkaa en meinannut malttaa kävellä kymmentä metriä pidempään, kun pysähtelin ihastelemaan maisemia. Sumun takaa näkyvät puut ja soinen maisema loivat juuri sellaista fiilistä, joka suolla kuuluukin olla.


Pitkospuilla kävellessä piti olla aika tarkkana, mihin jalkansa seuraavaksi laittaa, koska puut olivat kieltämättä kapeat aika ajoin. Kovin monelle horjahdukselle ei ollut varaa, jos halusi pitää kengät kuivana.Tässä vaiheessa vuotta kävijämäärät suolla eivät varmasti päätä huimaa, eikä meidänkään tarvinnut onneksi kertakaan miettiä, kuinka antaisimme tilaa muille.

Perille päästyämme teimme tulet ja asetuimme taloksi. Kota oli sympaattisen pieni ja olisi vetänyt juuri ja juuri neljä ihmistä. Kahdestaan meillä oli kuitenkin aika väljät oltavat. Tavarat saimme hyvin sateen suojaan. Hämärä saapui jo aika pian kello kolmen jälkeen ja ilta meni jutustellessa niitä näitä hyvinkin kepeistä aiheista maailmaa parantaviin keskusteluihin.


Yön aikana tuli herättyä kerta jos toinenkin. En ole koskaan ollut mikään supernukkuja makuupussissa; joka kerran asentoa vaihtaessa tulee herättyä ja välillä jopa manattua makuupussin jalkatilan ahdasta tunnelmaa. Mutta täydet pisteet annan kuitenkin tälle joku aika sitten hankkimalleni uudelle makuupussille, joka pitää kylmän taatusti poissa. Mikään ei ole niin ikävää, kuin yöllä hiipivä kylmyys.

Koko yön jatkunut tuuli ja sade takasivat sen, että maisema seuraavana aamuna oli hyvinkin erilainen. Sumu ei ollut kadonnut mihinkään, mutta lumi oli. Siinä missä edellisenä päivänä olimme katsoneet aika valkoista ja harmaata maisemaa, saimme herätä aamulla (maa)ruskan eri sävyihin.

Aamulla teimme tulet ja keittelimme rauhassa aamupuurot, pakkasimme tavarat kasaan ja lähdimme kävelemään takaisinpäin. Teretin laavupaikan vieressä on lintutorni, josta näkee kirkkaana päivänä kauas. Mekin kävimme ihastelemassa maisemia sumusta huolimatta. Lintubongareille paikka on varmasti aika otollinen ja vaikka suurin bongausaika näin marraskuussa onkin jo ohi, näimme mekin sentään niiden kymmenien talipalloille ruokailemaan tulleiden talitinttien lisäksi pöllön. Äkkiseltään veikkaisin sitä suopöllöksi, mutta saattoihan se olla joku muukin.

Matka takaisinpäin oli huomattavasti helppokulkuisempi, koska lumi pitkospuilta oli yön aika sulanut pois. Ihan jokaista askelta ei tarvinnut tarkastaa ja maisemien ihailukin oli hieman helpompaa. Jos edellispäivän maisemat lumipeitteellä ja harmaudella olivat jo aika vaikuttavat karuudessaan, antoi suo aivan toisenlaisen näkymän, kun lumet olivat sulaneet. Karun kaunis kuvaa mielestäni myös tätäkin maisemaa. Pelkkä kuva ei tässä kohtaa kuitenkaan kerro koko totuutta. Tämä on maisema, joka täytyy kokea. Sen kauneus aukeaa vasta paikanpäällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti