13.10.2017

Kun mieli vapautuu rooleista

Mennyt viikko on ollut taas kiireinen. Joskus mietin, kuinka ihmeessä muut ihmiset selviävät arjen pyörityksestä niin mallikkaasti ja itsestäni tuntuu usein siltä, että vaikka minulla olisi vuorokaudessa 30 tuntia, ei aika siltikään ehkä riittäisi kaikkeen siihen, mitä olen suunnitellut. Tiedän, että minulla on monta projektia käynnissä samaan aikaan ja olen luonteeltani sellainen, että minun on vaikea kestää keskeneräisyyttä tai sitä, että joku asia jää roikkumaan.

Viikolla mietin priorisointia ja mitkä asiat ovat niitä, jotka asettuvat TOP 3-listalleni ja mitkä tulevat sen jälkeen. Sanotaan, että ihminen pystyy hoitamaan kunnolla samanaikaisesti kolmea suurempaa asiaa. Itse toivoisin, että pystyisin hoitamaan vaikka kymmentä asiaa samanaikaisesti, mutta tässä kohtaa vastaan tulee se aika. Ja myös ehkä se tosiasia, että en vain pysty.


Tätä asiaa sainkin pyöritellä mielessäni koko eilisen päivän ihan rauhassa, kun aamulla olo oli jokseenkin "outo". Mietin jo keskiviikkoiltana Yogafuncia vetäessäni, että onpa kumman voimaton kroppa. Olo paljastuikin sitten torstaiaamuna oksennustaudiksi ja vaikka kyseistä tautia en suosittele kenellekään, toi se minulle, joka ei ymmärrä aina muuten pysähtyä, tarvittavan nollauksen. Eilen olin tuskin kolmea tuntia kauempaa hereillä pahimman olon väistyttyä. Peruutukseen menivät loppuviikon menot, koska olo on vieläkin kuin märällä lapasella.

Pakkohidastuksen myötä alkaa pääkoppa raksuttaa yllättävän nopeasti palikoita kohdalleen. Eilen niiden muutamien hereilläolotuntien aikana, kun oli pakko olla läsnä hetkessä ja omien ajatusten äärellä, kolahtelivat muutamat palikat kutakuinkin kohdilleen. Ja aivan kuin pisteenä iin päälle luin tänä aamuna Jennyn kirjoittaman jutun "Rakkaudesta työntekoon".

Tällä hetkellä oikeastaan kaikki, mitä teen, liittyy jollain lailla töihin. Se aika, mitä käytän koneella istumiseen, on pääasiassa joko tekstin tuottamista tai kuvien käsittelyä Mustila Puutarhan verkkosivuille tai oman yritykseni kirjallisia hommia tehden. Blogin kirjoittaminen on osa työtäni, koska samalla ne toimivat yritykseni verkkosivuina. Tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan näitä sivuja lähden viemään, kun heitän harteiltani Personal Trainer-viitan ja laajennan toimintaani vieläkin kokonaisvaltaisemmin hyvinvointiin suuntautuvaksi. (Älkää ymmärtäkö väärin, en ole jättämässä PT-töitä.)

Sen lisäksi, että osa töistäni on aikaan ja paikkaan sitoutumattomia "istun koneella"-töitä, on osa töistäni niitä, joissa olen tiettynä aikana tietyssä paikassa. Nautin suunnattomasti ryhmäliikuntatuntien vetämisestä ja tällä hetkellä saan toteuttaa niin ryhmäliikunta-minääni, kuin valmentaja-minääni Personal Trainerina tasapuolisesti.

Näiden kolmen pääpalikan lisäksi moni muu asia liittyy välillisesti töihini. Suurin osa vapaa-ajastani, oli kyse sitten luonnossa retkeilystä, valokuvauksesta, valokuvauskurssin käymisestä, erilaisista tapahtumista, omasta treenaamisestani tai jopa ruuanlaitosta, liittyy tavalla tai toisella töihini.

Luonnossa liikkuessa mietin samalla, kuinka jakaa tietoa kohteesta muille ja miten pystyisin kenties hyödyntämään paikkaa omissa töissäni. Suurin osa ottamistani kuvista päätyy joko blogiini tai Mustilan nettisivuille. Vaikka valokuvauskurssille lähdin ihan vain omaksi huvikseni, on sillä suuri merkitys myös töihini. Treenatessani mietin samalla erilaisia variaatioita liikeistä ja niiden järjestyksestä ja kuinka tuottaa omille asiakkailleni vaihtelua treeneihin. Välillä jaan hyviksi vaitsemiani treenivinkkejä myös blogiin. Sama pätee ruuanlaittoon. 


Työn ja vapaa-ajan erottaminen on haastavaa ja joskus hieman väsyttävääkin. Tämä on ehkä se, joka saa minut tuntemaan sen kiireen. Varsinaisesti minulla ei ole edes kiire, mutta niin monen asian ollessa kytköksissä toisiinsa, alkaa kaikki se sälä ja asioiden yhteensovittaminen tuntumaan kiireeltä.

Tämä oli oikeastaan todella helpottavaa tajuta, että enää ei ole olemassa erillisiä miniä ja rooleja, vaan kun kaikki jollain lailla liittyy toisiinsa, ei kiirekään tunnu enää niin niskaan kaatuvalta. Aiemmin, kun työni liittyi pelkästään Personal Trainer-toimintaan, oli selkeästi työminä ja kotiminäni oli olla äiti ja vaimo ja kaikkea siltä väliltä. Pikkuhiljaa tässä vuosien varrella työminäni ja kotiminäni ovat jollain lailla sulautuneet yhdeksi ja jäljelle on jäänyt vain minäminä.


Minäminän, eli autenttisen minän löytyminen on ollut valtavan vapauttavaa ja kun ymmärsin, että voin olla vain minä, olin sitten töissä, treenaamassa tai vapaa-ajalla tai jotain siltä väliltä, alkaa kiirekin kadota pikkuhiljaa. Vaikka tämänkin asian olen jollain tasolla ymmärtänyt jo pitkään, olen vain tiukasti toteuttanut eri rooleja arjessani, vaikka niitä ei oikeastaan ole ollut olemassa enää pitkään aikaan. Ajat ja työnkuvani muuttuvat ja kehittyvät. Mieli on kuitenkin ollut se, joka on laahannut perässä.

Se ei tietenkään kadota sitä tosiasiaa, että edelleen minulla on tekemistä paljon ja priorisoinnin tarve on edelleen olemassa. Kuitenkin kiireen katoaminen pääkopan sisältä luopuessani erilaisista rooleista ja sulauttaessani ne kaikki yhdeksi on vapauttavaa ja kiireen tuntu pääkopassa helpottaa kummasti.

Näihin ajatuksiin toivottelen hauskaa viikonloppua!

Ja peeäs. Huomasitko arvonnan Facebook- ja Instagram-sivuillani (Tasapainossa - Personal Trainer Terhi Suur-Nuuja tai @terhisn)? Käy kertomassa kenet ottaisit mukaan I love me-messuille, niin olet mukana kahden lipun arvonnassa. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 15.10. klo 23.59 asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti