29.7.2017

Vapaapäivän viettoa ja uusi blogi

Hei kuinka ihanan lämmintä! Ja minulla vapaapäivä. Istun terassilla koneen kanssa ja jaloittelen välillä ajaakseni räksät pois saskatoonpensaista. Helpompi versio olisi ehkä hakea verkot ja heittää ne pensaiden yli, mutta ehkä vähän myöhemmin tänään.

Vapaapäiville tulee helposti kasattua kaikkea mahdollista puuhaa, mutta tänään olen yllättänyt jopa itseni tekemällä kaikkea muuta, kuin mitä olen suunnitellut. Puutarhaan aion kadota kyllä vielä loppupäiväksi, mutta aamulla luin tovin jos toisenkin jo kerran lukemaani Elizabeth Gilbertin kirjaa Big Magic. Edellisen kerran kirjaa lukiessani olin sen verran kuumeinen, että ilmiselvästikään kirjan sanoma ei niissä huuruissa auennut ihan samalla tavalla, kuin nyt tällä toisella lukukerralla.


Aamulla istuskelin terassin portailla syöden aamupalaa ja mietin juttuja. Ihan kaikessa rauhassa. Ja tein samalla päätöksen, jota olen miettinyt jo pitkään, mutta aina olen painanut asian taka-alalle ehkä eniten sen viemän ajan vuoksi. En kuitenkaan loppupeleissä keksinyt yhtään sen parempaa syytä, miksi joku toinen päivä tai aika olisi sen parempi. Kävin kuvaamassa pari kasvia, kävelin sisälle, muokkasin kuvat, pistin eteenpäin ja aloitin. Perustin puutarhablogin, jonne jatkossa kirjoitan vain puutarhaan ja kasveihin liittyviä juttuja. Pääset blogiini In My Green Garden TÄSTÄ lukemaan ensimmäisen juttuni. Lisäksi perustin blogille omat Facebook-sivut ja Instagramista se löytyy @inmygreengarden. Jos puutarha-aiheiset jutut kiinnostavat, olisi mukavaa, jos klikkaisit itsesi mukaan seuraajaksi :).

Tämä blogini säilyy täällä ihan samanlaisena ja elokuussa, kun työt hieman helpottavat, päivittyvät nämäkin sivut hieman reippaammalla tahdilla.


Meinasin tosiaan jämähtää blogia perustaessani koneen ääreen koko päiväksi, koska aikaahan siihen saa kulumaan ja muutamia viilauksia vielä sinne teen tulevaisuudessakin. Onneksi nuorempi tenava ehdotteli pyöräretkeä keskustan kirjakauppaan. On muuten hauska todeta, kuinka mm. pyöräretket helpottuvat lasten kanssa vuosi vuodelta, kun matkalla ei tulekaan enää kiukkukohtauksia ylämäissä, vessahätä ei iske kesken matkan ja pyörän hallinta on jo niin taidokasta, että lasta, korissa olevia jäätelöitä ja pyörää ei tarvitse poimia ojanpohjalta, vaikka pää ajaessa kääntyisikin.


23.7.2017

Kosken kuohuntaa

Muutama viikko sitten sunnuntaiaamuna ehdottelin perheelle, josko lähdettäisiin pienelle retkelle. Joku sellainen kohde, jonne oli helppo mennä, mutta se olisi kuitenkin näkemisen arvoinen. Olen jo pidempään katsellut reittejä Suomen luonnonvaraisille vesiputouksille ja Myllykulmankoski oli sellaisen matkan päässä, että sinne voisi tehdä mukavan sunnuntairetken.

Tästä retkestä voit käydä lukemassa Retkipaikan blogista.

Oikein leppoisaa sunnuntaita! Aurinko paistaa niin ihanasti, että minut löytää vain ja ainoastaan puutarhasta.


21.7.2017

Kesäinen pyöräretki kotimaisemissa

Tänä kesänä ei ole turhan montaa lämmintä ja aurinkoista päivää ollut, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että ihan jokaisesta vähän lämpimämmästä hetkestä on pyrkinyt ottamaan kaiken irti. Vaikka itselläni koko kesä on ollut aika työpainotteinen, on jostain syystä juuri nuo kauniit ja lämpimät päivät sattuneet lähes jokainen vapaapäiville.

Näin kävi myös suunnittelemallemme pyöräilyretkipäivälle tässä muutama viikko sitten. Aurinko paistoi jo aamusta, kun pakkailin tavaroita ja eväitä reppuun. Ihan varmuuden vuoksi pistin päälle vielä tuulta ja sadetta pitävän takin, mutta fillarilla hetken sotkettuani totesin, että aika turhahan se oli. Ja voi hitsi, miten ikävä minulla olikaan ollut pyöräilyä. Talvella tuli mankeloitua pyörällä ihan olan takaa ja välillä jopa itkun ja tuskan kautta, mutta huhtikuussa työmatkan venyttyä reiluun 30 km per suunta oli nöyrryttävä ottamaan autokin taas käyttöön.

Retkelle lähdettiin aamusta ja ensimmäisenä poljin meiltä Kuusankosken keskustan läpi ystävän luo. Kuusankoskihan ei mikään iso kaupunki ole ja keskustan läpikin pyöräilee parilla polkaisulla. Jotenkin tässä vuosien saatossa kaupunki on kuitenkin muuttunut silmissäni aika sympaattiseksi. Sillan yli ajaessani kohti Kuusaan keskustaa oikealla avautuu Kymin tehtaan piiput ja pala vanhaa tehdasaluetta. Vasemmalle katsoessa Kymijoki antaa hieman edustavamman kuvan itsestään kauniine maisemineen ja joessa uivine sorsineen.

Keskustasta löytyy kaikki tarpeellinen ja siellä kohtaavat vanha ja uusi aivan rinta rinnan. Samalta kadulta löytyy niin uudenaikaisia ketjumyymälöitä kuin jo varmasti monta vuosikymmentä samalla paikalla sijainneita pikkukauppojakin. Olen joskus miettinyt, että miten ihmeessä vuodesta toiseen voi olla kannattavaa pitää esimerkiksi pilailupuotia?

Matka jatkui siis keskustan läpi kohti Kymin tehdasta ja Pessankosken siltaa. Tällä kertaa ei menty sillan alle, vaan jatkettiin matkaa kohti Harjua. Pessankosken sillan jälkeen hetken poljettuamme kääntyy risteys oikealle Harjuun ja kohti Valkealaa. Tätä tietä olen aikanani ajellut töihin, mutta pyöräillen en ole tainnut koskaan sitä aiemmin ajaa. Ja kyllähän maisemat avautuvat aivan eri tavalla, kun pyöräillessä pellot ja talot eivät vain viuhahda ohi, vaan maisemia ehtii katsella kunnolla.

Ja pyöräilykin on kivempaa, kun voi pysähdellä kauniiden maisemien äärelle, kaivaa laukusta kameran, napsia muutaman kuvan ja jatkaa matkaa. Enää ei kovinkaan paljon pelloilla näe ihan oikeita heinäseipäitä, joita vielä lapsuuden maisemani olivat pullollaan. Tien laitaan pellon viereen oli kuitenkin varmasti ihan tarkoituksella laitettu muutama heinäseiväs pystyyn ja taustalla hevoset hengailivat kaikessa rauhassa syömässä heinää. Tämä jos mikä oli pieni pala täydellistä suomalaista maisemaa.

Matka jatkui Harjun läpi kohti Petkelmäkeä. Tämä oli taas niitä "kuulin nimen ohimennen ja halusin lähteä käymään"-paikkoja.  Pienen etsimisen jälkeen löysimme kohteeseen ja eipä ollut huono paikka ollenkaan kesäiselle piknikille. Repusta kaivelimme eväät esille ja nautimme kauniista maisemista ja retkieväistä.


Siinä missä Petkelmäki on varmasti monelle ihan se oma lähimetsä, oli se meille paikka, jonne täytyi oikein erikseen kartan kanssa etsiä. Petkelmäki taitaa olla myös kiipeilijöiden suosiossa, koska kallion yläreunaan oli isketty lenksukoita (näillä on varmaan hienompikin nimi), joihin köydet voi kiinnittää. Yhden tällaisen lenksukan viereen mekin istahdimme nauttimaan kesäpäivästä eväitä syöden. Hieman odottelimme, olisimmeko päässeet tarjoamaan kahvia seinämää mahdollisesti ylös nousevalle kiipeilijälle. Mielessäni kuvittelin jo tilanteen, jossa pääsisin sanomaan sellaisella lentoemäntä-äänellä kallion reunan alta kurkistavalle kiipeilijän päälle "kahvia vai teetä?".


Tällä kertaa saimme kuitenkin syödä eväät itse ja kieltämättä juuri siinä hetkessä en olisi voinut keksiä parempaa paikkaa viettää kesäpäivää. Eväät hupenivat pikkuhiljaa jutellessamme niitä näitä ja nauttiessamme maisemista ja kaikesta kiireettömyydestä. Tällaiset irtiotot ovat tänä kesänä olleet itselleni aivan kullanarvoisia palautumiskeinoja kiireestä. Niitä hetkiä kun sielu ja ruumis lepäävät ja ovat juuri siinä hetkessä ihan kaikessa rauhassa.


Matka oli kuitenkin vasta puolessa välissä ja Petkelmäeltä matka jatkui kohti Kouvolaa. Ihan keskustan läpi emme halunneet ajella, koska halusimme säilyttä sellaisen mukavan rauhallisen flown, jossa mieli hengaili. Ajelimme Ravikylän kautta Tanttariin, josta pääsee oikaisemaan takaisin Kuusaalle todella näppärästi. En ole aiemmin tätä kautta pyöräillytkään, mutta jatkossa tulen käyttämään tätä oikopolkua ihan varmasti.
Tanttarin kautta ajelimme kauppakeskus Veturin ohi Niskalantielle ja pääsin vihdoin ja viimein kuvaamaan kotimatkani varrella olevia hevosia. Olen monta kertaa miettinyt, että pysäytän auton ja kaivelen kameran laukusta, mutta joka kerta olen vain huristellut ohi. Kutsun näitä hevosia mielessäni riidankatkaisuhevosiksi, koska ajellessamme kohti keskustaa tenavien kanssa, on ensimmäinen nahistelu takapenkillä jo aloitettu viimeistään tässä kohtaa. Ja joka ikisen kerran saan sanailun päättymään kysymykseen "montas hevosta näkyy?".

14.7.2017

Ideoita ja inspiraatiota Eija's Gardenista

Pari viikkoa sitten kävimme työporukan kanssa viettämässä kesäpäivää mm. Eija's Gardenissa Ahvenkoskella. Jos on yhtään hurahtanut kasveihin, niin tämä on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Kyseessä on englantilaistyyppinen elämyspuutarha ja sitä se kyllä oli.

Äkkiseltään ei olisi pihaan tullessa arvannut, miten puutarha aukeaa pienen hiekkapolun päässä. Polun alkupäässä katse hakeutui ensimmäisenä valtaviin kiviröykkiöihin ja voi vain kuvitella, kuinka iso työ on ollut rakentaa kyseinen puutarha tontille, jonka pohjana on ollut sellainen määrä kiveä ja siirtolohkareita.

Puutarha aukeaa katsojalle pala palalta ja ensimmäisenä polun päässä avautuu lampi, jonka ympärillä kulkee polku. Matkalle on istutettu paljon erilaisia, veden ääreen sopivia kasveja ja ainakin itse huomasin pysähteleväni vähän väliä tarkastelemaan lähemmin lähes jokaista pientäkin istutusta, jossa mielenkiinnon herättivät suurempien kasvien lisäksi myös muut matalammat kasvit.

Puutarhassa oli käytetty luovasti luonnon omaa muotoa, jonka sekaan oli istutettu puita, perennoja, pensaita ja köynnöksiä. Kuunliljat elivät sopusoinnussa kallioiden välissä ja villiviini suikerteli sammaloituneiden kivien välistä. Jokainen kasvi oli ottanut oman tilansa sille varatusta paikasta ja erilaiset vihreän sävyt kietoituivat toisiinsa sopusoinnussa.




Ja mikäs puutarha se olisi, jos siellä ei muutamia eläinasukkeja eläisi. Paikan kukko piti huolta, että hänet varmasti huomattaisiin, noh, kuultaisiin. Siellä se tepasteli tyytyväisenä kanalaumansa keskellä. Ponit pitivät hieman vähemmän ääntä itsestään, koska ehdin kerran jo kävellä niiden ohi niin, että en edes niitä huomannut. Katse taisi olla niin tiukasti kasveissa, että muutama ponikin jäi huomioimatta.

Tällaiset puutarhat ovat todella inspiroivia kaltaiselleni pihan laittajalle, jonka puutarha ei tule koskaan valmiiksi, vaikka siellä viettäisi kasvukaudella aikaa 24/7. Aina tulee bongailtua ideoita ja inspiraatiota, löytyy uusia kasveja, jotka on luonnollisesti pakko saada myös omaan pihaan, näkee kekseliäitä ratkaisuja, jotka aiheuttavat myös kasvien siirtelyvimman omassa pihassa.



11.7.2017

Täydenkuun joogaretki Repovedelle


Kuinkakohan monta kertaa olen elämäni aikana aloittanut lauseen "hitsi että olisi kivaa..." ? Varmasti aika monta ja onneksi tämä yrittäjyys on myös taannut sen, että moni asia niistä on viety ihan käytännön tasolle. Tätä mietin eilen aamulla istuessani laiturin nokassa klo 6 ja katsellessani järvelle, jossa usva vielä hennosti nousi järven pinnasta, kalat molskivat ja kuuntelin, kuinka linnut olivat aloittaneet jo aamuisen konserttinsa uuteen, aurinkoiseen päivään. Sellaisessa hetkessä on kieltämättä hyvin helppo tuntea kiitollisuutta ja siihen on viime aikoina ollutkin paljon aihetta.




Pieni jännitys vatsanpohjassa heräsin sunnuntaiaamuun, kun tiedossa oli yksi tällainen toteutukseen asti päässyt hitsiettäolisikivaa-suunnitelma. Kyseessä oli siis minun ja Katariinan vetämä Täydenkuun joogaretki Repovedelle, jota olimme pyöritelleet mielissämme pitkään ja vihdoin pääsimme viemään ajatuksen toteutuksen tasolle.

Jännitys kääntyi aamupäivällä innostuneeksi odotukseksi, kun kannoimme tarvikkeita Määkijän kodalle ja ehdimme hetkeksi istahtaa kodan terassille. Ilma oli kuin tällaiselle retkelle tilattu, aurinko paistoi, lämpöä oli reilut 20 astetta, sateesta ja kalseudesta ei ollut tietoakaan. Pienen matkan päässä järvellä uiskentelevat ja pyllistelevät joutsenetkin nostivat hyvää fiilistä entisestään. Tunsi, että todellakin oli metsässä ja luonnossa.

Hieman ennen kahta Lapinsalmen sisääntulon alueelle alkoi kerääntyä rinkkaselkäisiä täydenkuun joogaretkeläisiä ja aloitimme matkan kohti Määkijän kotaa. Kulkiessamme Ketunlenkkiä pitkin teimme muutamia harjoituksia, joiden tarkoituksena oli päästä sisälle luontoon ja kääntää ajatuksia hieman enemmän itseen. Rauhoittua hetkeen ja olla läsnä.



Luonto kieltämättä antoikin meille parastaan ja oli vahvasti läsnä koko retkemme ajan. Parin päivän aikana pääsimme näkemään joutsenten lisäksi kuikan pesueineen, hieman ennakkoluuloisen siilin, joka oli kovin kiinnostunut rinkoistamme ja ehkä rohkein veto tuli kurjelta, joka laskeutui kodan rantaan tehdessämme ensimmäistä joogaharjoitusta. Se on aika vaikuttava näky, kun suuri lintu laskeutuu niin lähelle, eikä häiriinny vieressä joogaavista ihmisistä.

Sen verran väljyyttä olimme jättäneet päivän ohjelmaan, että jokainen ehti tehdä myös pieniä metsäretkiä halutessaan tai huilata ruuan jälkeen, tutustua muihin tai vain olla. Iloinen puheensorina täytti kodan pöydät syödessämme päivällistä ja jutellessamme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Luonto tuntui olevan kaikille tärkeä elementti ja allekirjoitan vahvasti sen, että todellinen hyvinvointi löytyy luonnosta.



Sen lisäksi, että meidän retkiryhmämme oli löytänyt luontoon, kävi Repoveden poluilla ja kodan ulkopuolisella leirintäalueella kuhina. Minusta on kiva huomata, että niin moni ihminen on kiinnostunut luonnosta ja haluaa lähteä viettämään vapaa-aikaansa luonnon keskelle. Metsä ja luonto antavat kuitenkin meille jokaiselle niin paljon enemmän kaikkea sitä, mitä muualta ei saa.

Illalla kokoonnuimme vielä tekemään yin jooga-harjoituksen keskelle sammalikkoa suurten mäntyjen alle. Sisätiloissa yin joogaa tehdessäni huomaan helposti sulkevani silmäni asennossa ollessani. Ulkona puun latvoja katsellessani ei tullut mieleenkään laittaa silmiä kiinni, vaan päästin sen avaruuden tunteen kohtaamaan itseni. Puun latvoja katsellessani ja sammalikolla maatessani tunsin todella olevani yhtä luonnon kanssa. Korvissa inisevät itikatkaan eivät suuremmin häirinneet, kun mietin, kuinka kiitollinen olin siitä kaikesta juuri siinä hetkessä ja valitsemistani poluista.
Joogan jälkeen kävelimme vielä hiljaisuuden vallitessa kalliolle katsomaan laskevaa aurinkoa ja meditoimaan. Tällaisissa maisemissa sielu kirjaimellisesti lepää ja on helppo antaa ajatusten vain olla. Itse voisin istua tällaisessa hetkessä helposti vaikka tunnin (jos toisenkin), katsella maisemaa, laskevaa aurinkoa, huomata kuikkaperheen uiskentelevan lähistöllä, nauttia hiljaisuudesta ja tyynestä vedenpinnasta. En varsinaisesti ajattele mitään, havannoin hetkittäisiä asioita ja olen.

Hiljaisuuden valitessa palasimme takaisin kodalle, jossa luonto tarjosi meille jo auringonlaskun jälkeen seuraavan näytöksen: nousevan kuun. Näky oli kuin postikortista ja fiilis ainakin itsellä oli ihan huikea jo ihan siitäkin syystä, että koko alkuvuoden käydessämme luontoretkillä täydenkuun aikaan, on pilviverho pitänyt pääasiallisesti huolta siitä, että täysikuu on pysynyt piilossa. Tuntui, kuin kaikki se odotus olisi palkittu kerralla x 100.
 

Aamulla hipsin ennen varsinaista herätystä laiturille kuuntelemaan ja katselemaan heräävää luontoa. Katariina oli tekemässä laiturilla omaa harjoitustaan ja istuimme laiturin nokassa jutellen niitä näitä, ollen välillä hiljaa ja tuntien syvää kiitollisuutta kuluneesta retkestä, nauttien siitä, että tuntee tekevänsä juuri niitä itselle oikeita asioita.



Aamun joogaharjoituksen jälkeen ennen kotiinlähtöä nautimme vielä tuorepuuroa ja pannukahvia. Jossain kohtaa mieleen tuli, että hetkinen, nythän on maanantai. Ja harvemmin maanantaiaamuisin saa kokea mitään tällaista. Herätä luonnon keskeltä aurinkoiseen aamuun, joogata, syödä aamupalaa ulkona kaikessa rauhassa.

Sama fiilis kantoi vielä kotiin päästyäni ja rinkkaa purkaessani mietin, että milloin uudestaan?