27.6.2017

Aina ei tarvitse lähteä kauas, riittää, että menee sillan alle

Olisikohan se ollut vuotta 1997, kun sanoin ystävilleni, että "Miettikää, lähden kesäksi Kouvolaan. Kouvolaan. (Ja tähän sellainen silmien pyöräytys). No, kai sen muutaman kuukauden kestää. Ja saan sen päättötyön tehtyä."

Ja sillä samalla reissulla ollaan vieläkin. Saimaan rannalla, luonnon ääressä kasvaneelle tällainen betonikaupunki ja paikka, jossa enintään vaihdetaan junaa, oli aikamoinen shokki. Pitkään pidin näitä huudeja ankean harmaina, kunnes löysin ensin vihreää lenkkipoluilta ja paikkojen tullessa tutuiksi lähdin seikkailemaan metsiin, etsimään uusia polkuja, kuulin hienoista paikoista ja pikkuhiljaa hyväksyin Kymijoen jonkinlaiseksi vesistöksi.


Palatessani taas retkeilyn pariin, olen löytänyt monia paikkoja tästä lähialueilta, missä tehdä ihan päiväretkiä tai sitten vähän pidempiäkin reissuja. Aluksi googlettelin lähitienoon luontokohteita ja pikkuhiljaa myös puskaradio alkoi toimia ja napsin vinkkejä ystäviltä ja tutuilta.

Ja kuinka paljon tällä aluella onkaan retkikohteita. Niitä on valtavasti. Viime syksyn ja talven aikana tuli käytyä monen monta hienoa paikkaa läpi ja tallattua useita polkuja. Olen jäänyt ihan totaalisesti koukkuun lähimatkailuun.

Vaikka sanotaan, että matkailu avartaa ja kaukaa näkee lähelle, voisin tässä kohtaa lanseerata myös uuden sanonnan, joka kuuluu: Aina ei tarvitse lähteä kauas, riittää, että menee sillan alle. 

Bongasin tuttuni päivityksestä tässä juhannuksen pyhinä kohteen Pessankosken silta ja siitähän mielenkiintoni heräsi. Varsinkin sen jälkeen, kun tajusin, että kohdehan sijaitsee meiltä reilun viiden kilometrin päässä. Nappasin natiivin ystäväni mukaan opastamaan minua kohteeseen ja ajelimme viettämään iltaa sillan alle.

Ja enpä olisi uskonut, että tehtaan vierestä sillan alta löytyy näin hieno paikka. Alue tuntui olevan myös kalastajien suosiossa, koska heitä useammalla kalliolla vapoineen näki. Itselläni oli vain kamera mukana ja siinä kalliolla istuskellessani ja maisemia sekä lokkeja/tiiroja kuvatessani mietin, että tällaista superlähiretkeilyä pitäisi tehdä useamminkin.

Ei aina tarvitse lähteä edes metsään. Riittää, että tulee istumaan kivalle paikalle joen rantaan ja nauttii vaikka ihan siitä kontrastista, jota luonto, kaunis kesäilta ja joki tarjoavat vieressä olevalle sillalle.

Ja sen verran vielä ohjeistusta sillan alle haluaville, että tultaessa tehtaalta päin ajetaan sillan yli ja käännytään heti sillan jälkeen vasemmalle. Soratie vie sillan kupeeseen ja sinne mahtuu jättämään auton.

25.6.2017

Perinteinen juhannusretki Saimaalla

En edes muista, kuinka pitkän ajan taakse nämä juhannusveneilyt kantavat, mutta niin tärkeä perinne siitä on jo syntynyt, että joka juhannus täytyy veneilemään päästä, oli keli mikä tahansa. En kyllä rehellisesti muista kovinkaan montaa juhannusta, jolloin keli olisi ollut aurinkoinen ja todella kesäisen lämmin, mutta se ei onneksi menoa haittaa. Lapset pakkaavat aina uimapuvut ja pyyhkeet mukaan ja viimeistään tässä vaiheessa vuotta jää talviturkki Saimaaseen.


Tällä ajatuksella pakattiin pelit ja vehkeet tämänvuotisellekin reissulle ja uimapukujen ja pyyhkeiden lisäksi matkaan lähti myös villasukat ja villapaidat. Ja molemmat ääripäät tulivat käyttöön. Ilma oli pilvinen ja tuulinen, mutta aurinko pilkisteli pitkin päivää aina sitkeästi jostain pilviverhon lomasta.

Perille päästyämme Ilkonsaareen lennähti tenaville uimapuvut päälle ja kylmästä vedestä johtuneiden alkukiljahdusten jälkeen molemmat pulikoivat vedessä tovin jos toisenkin. Olin minäkin vähän niinkuin muodon vuoksi bikinit mukaan pakannut, mutta hrrr... ehkä elokuussa sitten.


Ilkonsaaret muodostuu kahdesta saaresta, josta pienemmälle parkkeerasimme veneemme. Ilkonsaaret on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka, jos Saimaalla seilailee. Olemme tehneet useammankin retken vanhempieni kanssa tähän kohteeseen vuosien varrella. Isommalla saarella on enemmän hiekkarantaa ja erikoisuutena saarta kutsutaan myös Skiittasaareksi, koska saarelle on rakennettu kolme ortodoksista kappelia, eli tsasounaa. Muutama vuosi sitten kävimme tutustumassa myös näihin ja on kieltämättä vähän hassu fiilis, kun kappelit ilmestyvät polun takaa näkyviin.



Tällä kertaa olimme kuitenkin vähemmän hartaissa tunnelmissa ja keskityimme muihin aktiviteetteihin, kuten uimiseen, syömiseen, päiväuniin ja mato-ongintaan. Päivä kului ihan tosi vauhdilla ja illalla kahdeksan maissa aloimme miettimään, josko tästä pitäisi lähteä kohti Lappeenrannan satamaa. Kieltämättä yön yli retki olisi houkuttanut, mutta ehkä sekin kerta tulee vielä joskus.



 

Nämä juhannusretket ovat kyllä joka kerta niin ikimuistettavia, koska ainakaan itse en kyllästy varmasti koskaan veneilyyn ja varsinkaan tuolla Saimaalla seilailuun. Veneen irrottauduttua laiturista ja viimeistään siinä kohtaa kun kaupungin rakennukset ja tehdas jäävät takavasemmalle, alkaa sellainen mukava rauha hiipiä olemiseen ja kaikki turhat kiireet ja stressi valua pois. Illalla takaisin satamaan palatessa olo on henkisesti virkeä ja levännyt.

23.6.2017

Juhannusperjantain kevyet

Pikkuhiljaa kevään kiireet alkavat olla takanapäin ja huomasin jo keskiviikkona töissä, kuinka hanskat alkoivat pikkuhiljaa valua kohti tippumispistettä. Torstai oli vapaapäivä lukuunottamatta paria vedettyä pt-tuntia illalla. Jos en olisi sopinut torstaiaamulle hyppyrimäen porrasjuoksuja ja metsäretkeä ystävän kanssa, olisin mitä suuremmalla todennäköisyydellä hengannut koko päivän pyjamassa.

Vaikka sellaista totaalista akkujen tyhjentymistä ei olekaan tapahtunut, huomaan vauhdin silti hyytyvän. Villi veikkaus juhannusvapaiden viettoon on aamupala-puuhastelua-päikkärit-puuhastelua-päikkärit-hengailua-yöunet-linjalla. Vaikka innoissani vapaista meninkin tekemään pitkän listan to do-hommia, veikkaan että todellisuus tekemisestä on jotain aivan muuta ja maanantaiaamuna lista ei ole paljoakaan lyhentynyt.

Tämä päivä on mennyt toimistotöitä ja kirjoitusjuttuja tehden ja vaikka kieltämättä sata kertaa enemmän olisi houkutellut puutarhailujutut, olen niin tyytyväinen, että sain kaikki paperit järjestykseen. Papereiden epäjärjestys on ainakin itselläni suoraan verrannollinen oman pääkopan epäjärjestykseen, eikä se tunne anna rauhaa ennenkuin toimistotyöt on tehty.   

Odotan tältä kesältä jotenkin niin paljon kaikkia kivoja retkiä ja yöpymisiä luonnossa, että en malttaisi odottaa niiden toteutumista. Lisäksi päätään on nostanut erilaiset juoksuun liittyvät jutut, porrasjuoksut, ihan peruspururatajuoksut ja urheilukentällä tehtävät juoksuharjoitukset. Jonkinlainen koukuttuminen juoksuun on siis taas tapahtunut, koska jo ajatus juoksulenkille lähdöstä aamuvilakoilla tuntuu ihan mahtavalta. Olen jopa pyöritellyt mielessäni polkujuoksua.

Odotan jo jotenkin alkavia viikkoja, kun aikataulut eivät ole niin hektiset, vaan aikaa saattaisi jäädä jopa koiran kanssa tehtäville pidemmille metsälenkeille, sen suunnittelemani metsäpuutarhan perustamiselle ja ehkä vain sille joutenololle. Ihan pakko ei olisi herätä aamuviideltä, jotta aikataulut eivät petä. Tai eihän sitä tiedä, jos haluankin herätä siihen aikaan ihan muuten vain. Mutta parasta on se, että ei ole pakko. 

Mutta hei, oikein mahtavaa Juhannusta kaikille! Nauti! Jokainen omalla tavallaan.



20.6.2017

Salainen paikka

Monella luonnossaliikkujalla on varmasti ne omat reitit, joita tulee kuljettua vähän enemmän, kuin toisia. Sellaisia "omia" reittejä. Sellaisia, joista voisi käyttää nimitystä "minun metsäni". Minullakin on lähimetsässä reitti, jota kuljen useammin kuin muita. Se tuntuu sellaiselta omalta. Tai se oma paikka, jonne pysähdyn usein istumaan hetkeksi ja annan pään huilata.

Eihän ne oikeasti ole omia, koska siellä on valmiiksi tallatut polut ja vastaantulijoita. Ei tietenkään. Silti ne haluaa pitää ominaan ainakin mielessään. Ihan kuin ne olisivat salaisia piakkoja, joista kerrotaan vain harvoille ja valituille. Muistan, kuinka hetken jupisin, kun Niivermäen lenkkireittiä rakennettiin minun metsääni, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että reitti ei ulottunut minun paikkaani, jossa käyn vetämässä henkeä. 

Viime viikonloppuna pääsin kokemaan ystäväni "oman metsän" ja sen paikan, jossa hän käy istumassa ja tuulettelemassa päätään. Sen tavallaan salaisen, mutta kuitenkin yleisen paikan, josta vain muodostuu se minun metsäni.

Meitä ei yli menevät ukkosrintamat tai sadekaan haitannut (hyttyset ehkä vähän), kun kuljimme pientä polkua pitkin, joka johdatti meidät ystäväni omaan paikkaan. Matkalla ihastelimme kauniita järvimaisemia ja sateen tauottua luonto muuttui hetki hetkeltä kauniimmaksi. Täysin peilityyni järvi heijasti vastarannan metsän ja linnun laulu voimistui hetki hetkeltä. Tyynellä äänikin kantautuu paljon voimakkaammin.


Sata vuotta vanha sadetakkinikin on päässyt tänä kesänä hyötykäyttöön jo useammin kuin kerran ja palvelee minua varmasti vuosia eteenpäinkin. Jos talvella tuli todettua, että ulkoilu on vain varustelu- ja asennekysymys, niin sama pätee tähän sateisessa säässä liikkumiseen kesälläkin. Jos joskus aiemmin olisin kohteliaasti kieltäytynyt kunniasta päästä todistamaan ystäväni omaa metsää, ei se tullut tällä kertaa mieleenkään. Tottakai lähdetään.



Ja kuinka paljon enemmän sitä tulee koettuakaan, kun ei anna mielen tulla säiden väliin. En muista vähään aikaan kokeneeni kesää näin voimakkaasti, kuin juuri sinä hetkenä tuolla metsässä, kun ukkonen oli mennyt ja sade tauonnut.

Pääsimme todistamaan sitä ohikiitävää hetkeä, kun kosteus nousi usvan lailla tienpinnasta auringon paistaessa iltaisia säteitään. Tai kuusenoksilla roikkuvia vesipisaroita, jotka näyttivät helmiltä auringon osuessa niihin. Jostain syystä huomasimme kuiskivamme toisillemme. Ihan kuin emme olisi halunneet häiritä sitä hetkeä, jota luonto meille tarjosi.




Sen lisäksi, että pääsimme todistamaan luonnon kauneutta sateen jälkeen, antaa se juuri tällä hetkellä parastaan muutenkin. Tämä aika ihan hieman ennen juhannusta on se hetki, kun luonto alkaa olla herännyt, vihreän eri sävyä on tallella vielä runsaasti, linnut ovat juuri saaneet poikasensa ja metsä suorastaan hehkuu voimaa. Ainakin itselleni tämä on se hetki vuodesta, kun kesän todella tuntee, oli kylmä, kuuma, aurinkoa tai sadetta.



Ajellessamme takaisinpäin jouduimme vielä pysäyttämään auton tienlaitaan, kun ilta-auringon säteet paistoivat metsän läpi. Oli kuin olisi tullut satumetsään. Ystäväni sanoin "aina pitää pysähtyä kuvaamaan (tai ainakin katsomaan) niitä hetkiä, jotka ovat kauniita", koska se hetki voi olla hyvinkin lyhyt. Niitä hetkiä, kun auringonsäteet tulevat juuri siinä tietyssä kulmassa tai kun aamu-usva verhoaa järven pinnan tai se hetki, kun sateenkaari on juuri täydellinen taivaalla.

18.6.2017

Nuku yö ulkona

Viime viikolla tilaamani teltta pääsi heti käyttöön, kun perheen jälkikasvun voimin päätettiin tehdä retki luontoon Nuku yö ulkona-tapahtuman johdosta. "Luontoon" käsitti tällä kertaa telttojen pystyttämisen omalle pihalle, mikä ei ollut ollenkaan huono ratkaisu, vaikka kieltämättä itseäni hieman huvittikin.

Olin kyllä suunnitellut pientä retkeä hieman kauemmas kotipihasta, mutta seuraavan päivän työt ns. haittasivat harrastusta, joten päätettiin tehdä tällainen harjoitteluretki omalle pihalle. Samalla tenavat saivat kosketusta teltassa nukkumiseen tällaisella pehmeällä laskulla. Lisäksi tarkoitus oli testata koiran erätaitoja telttailuun.

Ilta oli onneksi lämmin ja yöksikin luvattiin lämmintä ja sateetonta keliä. Aluksi pystytettiin vanhemmalle neidille oma teltta, koska eihän teini-ikäiset nyt muiden kanssa nuku. Luonnollisesti teltta piti pystyttää myös pihan toiselle laidalle, kuin mihin meidän telttamme tuli. Olen joskus muutama vuosi sitten bongannut kirpputorilta 8 eurolla ihan kätevän ja helposti pystytettävän teltan, joka palveli aluksi lasten leikeissä ja pääsi nyt sitten vihdoin ihan yöpymistarkoitukseenkin.

Tämä viikolla ostamani kahden hengen teltta pääsi siis ensikäyttöön heti saavuttuaan ja vaikka vähän aluksi kangertelin kokoamisen kanssa (kuka nyt ohjeita lukisi), nousi teltta pihan perälle ihan suosiolla. Itse ihastuin tuohon "pikkueteiseen", johon voi jättää mm. rinkat ja kengät. Makuupusseille ja alustoille oli ihan oma sisätelttansa.

Vanhemman neidin yö meni omassa teltassaan sujuvasti, koska kello oli lähemmäs yhtätoista aamupäivällä, kun hän sieltä teini-ikäisen unenlahjoineen vasta heräsi. Isomman teltan väki hieman vaihtui yön aikana, koska koira ei suostunut nukkumaan jalkopäässä, vaan tunki käytännössä itsensä naamalle. Jossain vaiheessa hieman nuoremman neidin kanssa kyllästyimme koiran hysteerisyyteen ja jatkuvaan läähätykseen ja pistimme koiran yksi sisälle jäähylle. Jos olisin yöpynyt koiran kanssa kahden, olisi tilaa ollut ihan eri tavalla. Täytyy tämäkin testata lähitulevaisuudessa.

Väki väheni yön mittaan koiran ensin poistuttua, jonka jälkeen nuorempi tenava pakkasi kamppeensa puolen yön maissa ja siirtyi sisälle nukkumaan. Onneksi oltiin omalla pihalla. Tällainen pehmeä lasku telttailuun ei siis ollut ollenkaan huono ratkaisu.

Yksin minun ei kuitenkaan tarvinnut loppuyötä viettää, kun heräsin neljän maissa siihen, että räkättirastas oli päässyt teltan "eteisen" kautta sisään telttaan ja istui sisäteltan päällä räkättäen ja siipiään heiluttaen. Muutamaan otteeseen ohjailin lintua takas ulos, ennenkuin siinä onnistuin, mutta sen verran kiittämätön vieras se oli, että jätti muiston sisäteltan katolle.

Mutta kaikkinensa, hyvin nukutti ja teltan testaus jatkuu varmasti lähitulevaisuudessakin. Toivottavasti ilman räkättirastaita kuitenkin.