Yön yli retki Evolla

Tiistaiaamuna pakkailin rinkkaa ja tein samalla listaa, mitä kaikkea sitä tarvitseekaan yön yli retkille ottaa mukaan. Tämä homma ei mene vielä ihan rutiinilla, vaikka perusteet ovatkin jo hyvin hallussa. Listasta ei siis varmasti ole haittaa jatkossakaan. Mikäänhän ei ole niin ärsyttävää, kun tajuat keskellä metsää, että jotain olennaista jäi. Ja niin jäi tälläkin kertaa. Mutta parastahan tässäkin touhussa on se, että kehittyy koko ajan.

Kyseessä oli harjoitusvaellusretki luokkalaisteni kanssa Evon retkeilyalueelle. Reitin ja ohjelman olimme suunnitelleet koulussa jo aiemmin, mutta niinhän siinä kävi tälläkin kertaa, että suunnitelmat elävät ja muuttuvat.

Vaellusreittimme lähti Evolta Keltaojan parkkipaikalta, joka löytyy puhelimen navigaattorilla "Iso Keltajärvi". Parkkipaikalta lähdimme kulkemaan Keltaojan reunaa pitkin kohti ensimmäistä yöpymispaikkaamme. Päivän matkakaksi olimme suunnitelleet noin viiden kilometrin reitin, joka näin jälkikäteen oli erittäin hyvä matka. Reitti ei ollut helppo- ja nopeakulkuisin ja matkan varrella oli mm. useita kaatuneita puunrunkoja, joita saimme ylitellä ja alitella. Lisäksi polulla sai paikka paikoin aika tarkkaan katsoa jalkoihinsa, mihin astui. Varsinkin, kun selässä oli yli kymmenen kilon rinkka.


Valitsemamme reitti osoittautui kyllä hyvin mielenkiintoiseksi, kun varrelle osui hyvinkin laaja kirjo erilaista maastoa, kuten soistunutta ojanuomaa, vielä jäässä olevia kallionreunoja, paljon erilaisia lintuja, kauniita maisemia, majavan katkomia puita, pesä ja sen rakentama pato. Ja mikä parasta, aurinko paistoi niin lämpimästi, että olisi voinut kulkea jo lyhythihaisessakin. Ihan kuin kesällä.


Matkalla pidimme muutamia levähdystaukoja, jotka olivat ainakin itselleni hyvä muistutus siitä, että ei ole pakko painaa niin kamalan pitkiä matkoja ilman huileja, vaan pieni tauko sillon tällöin takaa matkan jatkuvuuden pitkällä aikavälillä. Ja mikäpä siinä oli lämpimässä auringonpaisteessa istahtaa hetkeksi kannon tai kiven päälle huilaamaan ja hörppimään vettä.

Jotenkin sitä tunsi todella kuuluvansa juuri sinne, missä juuri silloin oli ja kieltämättä aurinkoinen ja lämmin ilma viritteli aika mukavia fiiliksiä ja ajatuksia siitä, minkälaisia retkiä sitä voisi kesällä tehdäkään. Ajatus siitä, että pistää rinkan selkään ja lähtee kävelemään, ei tunnu ollenkaan pöhköltä idealta. Hassua ajatella, että vielä viime kesänä pohdin ennen Caminon reissua, että onkohan kävely minun juttuni ollenkaan. Mitä jos se onkin tylsää.

No eihän se ole, itseasiassa se on hyvinkin koukuttavaa. En ehkä osaa sanoa, mikä sen kaiken tekee, mutta kävellessäni metsässä rinkka selässä siinä on vain jotain. Ehkä se elämän yksinkertaisuus ja ajatus siitä, kuinkä vähällä tulee toimeen. Tai se, että ei tarvitse miettiä mitään. Voi vaan antaa asioiden olla. Voi antaa mielen rauhoittua.


Iltapäivällä saavuimme yöpymispaikkaamme Vaarinkorpeen. Matkan varrelle osui myös toinenkin laavupaikka Sorsakolu, mutta pitäydyimme alkuperäisessä suunnitelmassa ja kävelimme vielä hetken matkaa eteenpäin tähän toiseen laavupaikkaan. Vaarinkorven laavupaikka sijaitsee Sorsajärven rannassa ja kaunis paikka olikin.

Tehtyämme puut ja tulet, virittelimme makuupaikat valmiiksi, kuka nukkui teltassa ja kuka laavussa. Itsellänikin oli teltta mukana, mutta laavussa oli niin hyvin tilaa, että jätin teltan kasaamatta. Pakkaillessani tavaroita vaellukselle tein "pienen" virhearvion siinä, kuinka kylmä yö oli tulossa. Koska kylmä se oli. Todella kylmä. Toki säätiedotukset oli katsottu ja tiedossa oli, että jopa pakkasen puolelle yön aikana päästäisiin, mutta luotin silti liikaa makuupussin ja yhden alustan voimaan.

Edellisellä retkellä Kyykoskella maaliskuussa minulla oli sekä talvi- että kesämakuupussi mukana ja lisäksi kaksi alustaa. Yön viilentyessä tajusin, että tulen palelemaan ihan varmasti, enkä oikein voinut asialle enää siinä kohtaa tehdä mitään. No mutta, en tainnut olla ainut ja aamulla makuupusseista kuoriuitui lievästi väsynyttä porukkaa. Tiesin, että ei olisi mitään järkeä viettää toista yötä vastaavissa oloissa vastaavilla varusteilla ja teimmekin yhteisen päätöksen lyhentää retkeämme ja jättää toinen yö tulevaisuuteen.

Mutta kieltämättä liputan tällaisten kantapään opittujen asioiden kautta, koska en varmasti tule tekemään vastaavaa enää toista kertaa, vaan osaan varautua paremmin. Nukkumismukavuudesta en tingi enää koskaan, ainakaan sillä verukkeella, että en viitsi lähteä kantamaan ylimääräistä makuupussia tai alustaa mukanani.

No mutta onneksi siinä aamulla tulet tehtyämme ja hieman liikuttuamme sekä aamupalan syötyämme pahin tuska yöstä katosi ja teimme uuden suunnitelman päivän vaellusreitille. Kiersimme Sorsajärven ympäri ja kävelimme aika samoja reittejä takaisin, kuin mitä olimme edellisenä päivänä menneet, poikkeuksena vain loppumatkasta tekemämme visiitti Keltaojan laavulle, jossa teimme lounasta ennen loppupätkän kävelyä ja kotiinlähtöä.




Surkeiden yöunien jäljiltä kroppa jaksoi kuitenkin hyvin kävelyn, vaikka pääkoppa toimikin hieman hitaasti. Välillä tuntui, kuin olisi ollut hidastetussa elokuvassa, jota seuraa itse sivusta ja kropan hallinta ei varmaankaan olisi ollut ihan täydellistä, jos olisi tullut tilanne eteen, jossa tarvitsee ekstraponnistuksia.

Sen verran jäi kuitenkin reitti, jonka olimme suunnitelleet, mutta jonne emme sitten menneetkään kaivertamaan, että tiedän vielä joku päivä talsivani sen kokonaisuudessaan. Evo oli kyllä kaunista seutua ja ainakin tämän oman kokemukseni perusteella suosittelen sitä retkikohteeksi jokaiselle retkeilystä innostuneelle.



Alla oleviin karttoihin olen piirtänyt vielä reittimme, joka soveltuu oikein hyvin yhden yön vaellukseen. Aika ajoin maasto oli tosiaan hieman hidaskulkuisempaa, mutta ei sellaista, etteikö siitä olisi selvinnyt.







Kommentit