9.5.2017

Kevätstartti raakaleivonnaisten maailmaan

Siitä on muuten aika tarkaan vuosi, kun Annan kanssa alettiin ihan tosissaan miettimään, että haluaisikohan joku muukin näitä meidän raakaleivonnaisia, kuin sukulaiset ja tuttavat. Ensimmäinen meille isompi juttu oli Ravintolapäivät, joka aika huikeana menestyksenä loi uskoa omaan tekemiseen. Kiinnostusta selkeästi raakaleivonnaisiin oli.

Päätettiin jo alusta alkaen, että keskitymme enemmän sesonkeihin vaikka teemme toki kakkuja ja suklaita läpi vuoden niitä toivoville. Viime kesänä taisimme leipoa raakakakkuja kesän jokaiselle viikonlopulle ja jouluna tehtiin joulukalenterisuklaarasioita ympäri Suomen.

Tänä keväänä olemme starttailleet jo pikkuhiljaa. Ensin kehittelimme pari uutta kausimakua, maistatimme kakkuja erilaisilla testiryhmillä ja hioimme reseptejä hieman lisää. Leipominen on siitä mukavaa, että aina on kehittämisen varaa ja kun antaa tilaa luovuudelle, syntyy vuosi vuodelta aina uusia juttuja.

Tämän kauden ensimmäinen juhla on Äitienpäivä, jonne teimme erän raakasuklaarasioita, neljää eri makua, viisi kappaletta jokaista (sitruuna-appelsiini, taateli-lakritsi, cashew-mulperi ja minttu). Hinta rasialle on 24 € ja jäljellä on vielä muutama rasia (4 kpl). Eli jos haluat ilahduttaa äitiäsi, ystävää tai ihan vaikka itseäsi, niin huikkaa joko meidän facesivujen (PureFactory) inboxiin tai vaikka suoraan minulle sähköpostilla (terhi.suurnuuja@gmail.com), niin sovitaan noudosta ennen ensi viikonloppua. Ja suklaista saa helposti askarreltua vaikka tällaisen kuvissa olevan tarjottimen, koska suklaa ja marjat/hedelmät vain sopivat niiiiin hyvin yhteen.

Seuraavaksi alammekin jo suunnitella kevään erilaisia tapahtumia ja ensimmäisenä listalla taitaakin taas Ravintolapäivä. Siitä jatkamme sujuvasti kohti kesän erilaisia juhlia ja muita tapahtumia. Tulevalle kesälle tarjoamme kolmea eri kakkuvaihtoehtoa; perinteinen puolukka-mansikka, uutena mustaherukka ja minttusuklaa. Puolukka-mansikkaraakakakku tarjoaa perinteistä marjojen makeutta, mustaherukkaraakakakku puolestaan on raikas ja minttusuklaa taas... Noh, kuinka hyvää suklaa nyt voi olla ;)

Ja koska kausi on vielä alussa, olisi mukava kuulla, mikä muu kiinnostaisi? Joku uusi maku? Uusi tuote? Oma pääkin tursuaa jo kaikennäiköisiä idoita, mutta olisi mukava kuulla, mikä olisi sinun ideasi :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti