Perjantain kevyet


Viikkoa ei ainakaan tylsäksi voi sanoa. Tänään piti ihan hetki miettiä, että onko nyt jo ihan oikeasti perjantai. Viikkoon on mahtunut niin paljon kaikkea, että en ole ihan varma, muistinko elää mm. tiistaita ja torstaita ollenkaan. Arki on täyttynyt aika työpitoisesti ja jostain syystä työkavereitani aina hieman huvittaa, kun totean iltapäivällä, että "heippa, mä lähden nyt töihin". Töistä töihin, sitä se tosiaan tulee olemaan tämän kevään ja huomaan taas nauttivani pienestä kiireestä ja jopa siitä, että illalla kotiin tullessani olen aika valmis kaatumaan heti suihkusta sänkyyn ja unten maille.

Aikaisista nukkumaanmenoajoista nautin siinä mielessä, että se tarkoittaa aamulla hieman aikaisempaa herätystä. Olen pitänyt itseäni enemmän iltavirkkuna, kuin aamun kukkujana, mutta nyt kun aikataulut ovat kääntyneet vähän toisinpäin, huomaan, kuinka tehokas olen aamuisin ja koti- sekä toimistotöiden lisäksi olen löytänyt aikaa vielä joogailuunkin ennen työpäivän alkua. Kuulostaa ehkä vähän oudolta, mutta illalla jopa oikein odotan aamua ja pääsen joogailemaan. Lisäksi aamulla talon ollessa vielä hiljainen, huomaan saavani tehokkaasti toimistotöitä tehtyä, kun pää on vielä sopivan tyhjä ja keskittymiskyky on parempi, kuin illalla väsyneenä tai kaiken muun hälyn ollessa ympärillä.



Pienen kiireen siivittämänä olen ottanut taas listat käyttöön, koska tiedän, että oma pääni vuotaa kuin seula, kun sinne tulee monia asioita muistettavaksi. Ja mikäänhän ei ole ikävämpää, kuin olla vaikka juuri nukahtamassa ja muistaa, että ei hitsi sekin piti vielä hoitaa. Lisäksi tässä tulevien viikkojen aikana täytyy myös alkaa tarkemmin priorisoida omia tekemisiään, koska jossain kohtaa tiedän tahdin varmasti vähän hiipuvan ja jotta en ala nipistämään yöunista, on se tehtävä jostain muusta.

Tämän tekstin kuvat ovat muuten tältä päivältä, kun pääsimme työporukan kanssa kiertämään Mustilan Arboretumia ja kuulemaan mm. paikan historiasta ja kasveista. Vaikka edellisessä kirjoituksessani olinkin hieman näreissäni tästä hiiiiitaasti saapuvasta keväästä, eivät kevään ensimmäiset kukkijat taida paljon veisata, mikä ilma mahtaa olla, vaan urheasti nostavat päänsä maan alta. Pitäisikö ottaa mallia?

Lisäksi taisin jo ehtiä tässä viikolla hieman surkutella, kun en ole ehtinyt metsään kävelylle pieneen hetkeen, mutta tänäänpä se järjestyikin ihan työajan puitteissa. Ja olipa muuten mukava retki ja mitkä maisemat. Ja tunnelma. Olisin voinut upota metsään aluksi vaikka muutamaksi kuukaudeksi ja tulla syksyn saapuessa pois. Että siitä tulevien viikkojen priorisoinnista vaan vielä, että eikö se ole ihan ok jättää vaikka kotityöt tekemättä ja mennä metsään? On on.
  

Kommentit