17.11.2017

Päivällinen maisemalla


Reissun viimeinen päivä vietettiin Kolin lähialueita kierrellen. Kävimme ihastelemassa maisemia Ukko-Kolilla ja Pirunkirkolla. Meidän onneksemme kahtena edellisenä päivänä olleet sateet ja sumuisuus väistyivät ja aurinko paistoi koko päivän. Maisemia on huomattavasti mukavampi katsella aurinkoisella ilmalla, kun näkeekin jotain.

Ukko-Kolin laella maisemia ihaillessa sitä jotenkin tuntee itsensä aika pieneksi. Yhdeksi pieneksi osaksi tätä koko valtavaa maapalloa. Siinä, missä oma elämäni on minulle luonnollisesti iso juttu, on se tätä koko kokonaisuutta katsellessa aika häviävän pientä.

Näissä maisemissa valmistimme vielä retken viimeisen päivällisen. Ei sillä, etteikö Kolin ravintolan pitsakin olisi houkutellut, mutta koska meillä oli jo eväät valmiiksi ostettuina, istuimme kalliolle ja kaivelimme repusta kaasukeittimen ja valmistimme siinä kauniita maisemia katsellessamme itsellemme simppelin päivällisen.





Tämän retkeilyn lisääntymisen myötä huomaan monien muidenkin juttujen muuttuneen pääni sisällä. En voi sanoa tehneeni tietoisia valintoja, mutta siinä missä aiemmin ehdottomana ykkösvaihtoehtona olisi ollut ravintola, ei tällainen ulkoilmapäivällinen maisemalla ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Ruoka itsessään ei ollut varmaankaan sen terveellisempää tai monipuolisempaa ja ruuankin joutui valmistamaan itse. Silti vaihtoehtona se, että lähteekö ulos vai ulosulos syömään, alkaa vaaka kallistua helpommin sinne ulosulos-versioon.

Tai vaihtoehtoisesti vaikka kahvilla käynti. Istunko mieluummin laiturinnokassa kuksassa tuoreet nokipannukahvit vai menenkö kahvilaan nauttimaan cappuccinon? Puolensa molemmilla, mutta ainakin kauniilla ilmalla tuo ulkoilmaversio veisi kyllä voiton.


16.11.2017

Yksinkertaisten asioiden äärellä

En tiedä, missä kohtaa tajuntaani hiipii se todellisuus, että sain eilen viimeisen tutkintotilaisuuden suoritettua luonto-ohjaajaopinnoistani. Viime kesänä olin aika vakuuttunut, että tätä päivää ei tule, kun työt veivät kaiken ajan opiskelulta. Mutta niin sitä vain syksyllä töiden hieman hellitettyä aloin kasaamaan juttuja kasaan ja näyttö näytöltä pääsin viimein tähän tilanteeseen, että se viimeinenkin tuli suoritettua. Aikaahan se vei, paljon, mutta tässä sitä nyt ollaan. Takataskussa kohta yhdet luonto-ohjaajan paperit. Voi olla, että pidän nyt pienen tauon näissä opiskeluissa, mutta ehkä tammikuussa jotain valokuvaukseen liittyvää... Vitsi!

Viime viikolla tekemämme reissu Kolille ja Patvinsuolle oli osa kokonaisuutta, jota tein kestävän kehityksen tutkintotilaisuutta varten. Nyt kun tuolla luonnossa on tullut liikuttua vähän enemmän kuin aikaisemmin, tuntui minusta luonnolliselta tehdä myös kouluun liittyvä työ samaan aiheeseen liittyen, eli luonnossa liikkumista kestävän lehityksen näkökulmasta ja vähän vertailla erilaisia kohteita ja majoitusvaihtoehtoja.

Yövyttyämme Patvinsuolla yhden yön laavussa, suuntasimme seuraavana päivänä Kolille, josta olimme vuokranneet mökin seuraavaksi yöksi. Ikolanahon mökkiin ei tarvinnut kävellä tieltä pitkää matkaa, vain puolisen kilometriä, joten olimme onneksi jo ihan valoisan aikaan perillä, kun ottaa huomioon kävelyn Patvinsuolla ja siirtymisen sieltä Kolille. Mökki tuntui laavun jälkeen aika luksukselta, vaikka sen suurempia mukavuuksia ei sielläkään ollut.

Siinä iltaa istuessamme sanoin, että voisin helposti kuvitella itseni viettämässä pidempiäkin aikoja tällaisella mökillä vaikka kirjoittamassa. Paikka oli juuri sopivan yksinkertainen siihen, että olit kuitenkin perusasioiden ulottuvilla, kaikki kiire oli jossain ihan muualla ja tilaa ajatuksille olisi juuri sopivasti. Ainakin oma mieli rauhoittuu ihan eri tavalla, kun kaikki ns. ylimääräiset riisutaan ja sinulla on ympärillä vain se välttämätön.

Tätä samaa mietin jo viime vuonna kävellessämme Caminolla. Kuinka vähällä itse asiassa ihminen tuleekaan toimeen ja missä menee raja, jossa voidaan puhua jo ylimääräisestä? Caminolla minulla oli mukanani vain rinkka ja siellä vain ja ainoastaan kaikki oleellinen. Ylimääräistä kun ei viitsi mukanaan kantaa päivittäin.


Sama juttu tällaisessa mökissä. Kun päivä koostuu siitä, että aamulla laitat tulet takkaan, valmistat itsellesi aamiaisen kaasuliedellä tai nuotiolla, veden haet läheisestä lähteestä ja se täytyy keittää, jotta sitä voi käyttää. Ja samaa rataa jatkuu koko päivä. Ei mitään ylimääräistä, vain tällaisia perusasioita.

En tiedä, liittyykö tämä jotenkin ikään vai mihin, mutta jos saisin valita jonkun aivan luksusloman ja tällaisen yksinkertaisen väliltä, niin olisin kyllä vahvasti tällaisen mökkiloman kannalla. Siinä missä kaikki ns. överi aiheuttaa vain hälyä ja rauhattomuutta ainakin oman pääni sisälle, rauhoittaa tällainen yksinkertainen eläminen ja oleminen aivan eri tavalla.


15.11.2017

Meditointia ja ajatuksia pitkospuilla

"Pitkospuilla kävellessä piti olla aika tarkkana, mihin jalkansa seuraavaksi laittaa, koska puut olivat kieltämättä kapeat aika ajoin. Kovin monelle horjahdukselle ei ollut varaa, jos halusi pitää kengät kuivana." Näin kirjoitin muutama päivä sitten tekstissäni kertoessani reissustamme Patvinsuolle. Tämä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan niin pieni, mutta kuitenkin niin suuri juttu, koska pitkospuilla tasapainoillessa tuli väkisinkin mieleen, kuinka meditatiivista puuhaa se oli. Siinä kävellessä on vain ja ainostaan juuri siinä hetkessä, vailla sen suurempia ajatuksia.



Oli vain se hetki ja täysi keskittyminen siihen, että pysyi reitillä. Nauratti, kun olin pariin otteeseen horjahtanut ja mulauttanut oikean kenkäni veteen, että onpas se jännä kun sattui olemaan juuri tämä oikea puoli.

Oletteko koskaan lukeneet kropan oikean ja vasemman puolen (maskuliinisen ja feminiinisen) merkityksistä? Hyvän yleisesittelyn pääset lukemaan tästä linkistä ja tuota lopussa olevaa kirjaa (Deb Shapiron Kehosi kertoo mielesi) voin suositella lämpimästi varsinkin niille, joilla tuntuu olevan vähän aina sellaista pientä tai suurta remppaa kropassa. Itselläni kesti aika kauan tajuta tämä kropan kokonaisvaltaisuus, kunnes taas viime syksynä satuttaessani oikean jalkani minulle vihjattiin, että miksiköhän aina tuo oikea. Miksi oikea polveni on operoitu kolmeen otteeseen, miksi oikeasta nilkasta on katkenneet nivelsiteet, miksi selkäkipu on aina oikealla, miksi juuri oikean puolen reisi vammautui viime keväänä?


Jokaisessa meissä on niitä molempia, sekä maskuliinista että feminiinistä energiaa, joka vaihtelee ihmisen ja elämäntilanteen mukaan. Siinä missä feminiininen energia on hoitavaa, huolehtivaa ja tunnerikasta, on maskuliininen energia puolestaan tekoja, ratkaisuja, haasteita ja järjestystä.

Minut on kasvatettu pärjäämään ja seisomaan omilla jaloillani.  Tästä olen kiitollinen äidilleni, joka omalla esimerkillään näytti, kuinka elämä kantaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Nuorena en ollut niinkään kiinnostunut ns. tyttöjen jutuista, vaan ensimmäisestä kunnon kesätyöstä ansaitsemani rahat menivät kevytmoottoripyörään tai pitkään harrastamani nyrkkeily ei varsinaisesti henkinyt feminiinistä energiaa. Vanhemmuuden myötä huomasin kanavoivani äitiyden enemmän järjestyksen ylläpitämiseen, siihen, että kaikki toimii, käynyt päänsisäistä ristiriitaa siitä, miten yhdistää työelämä ja vanhemmuus, koska molemmat asiat painoivat vaakakupissa lähes saman verran. Herkkinä hetkinä koin olevani todellinen "vuoden äiti", jonka lapset käyvät aikuisina terapiassa puhumassa siitä, kuinka äiti oli aina töissä.

Huomaan, kuinka maskuliininen puoleni oikein nostaa päätään, kun elämässä tulee alamäkiä. Tämä yhdistettynä suorittavaan luonteeseeni saa aikaan joskus pieniä ylilyöntejä, jolloin oman kropan kuuntelu unohtuu ja päivät kuluvat vain asioita suorittaen, ilman taukoja.

Kaiken tämän ymmärtäminen on ollut itselleni niin valaiseva kokemus ja vaikka elämä potkii tästä eteenpäinkin aina aika ajoin, olen yrittänyt opetella hieman toisenlaista suhtautumista, vähentänyt suorittamista ja mikä parasta, osaan jo nauraa tälle omalle käyttäytymismallilleni. Sieltä se vieläkin yrittää aina tiukassa tilanteessa nostaa päätään, mutta tunnistettuani "oireet", vedän henkeä, kuuntelen ja astun askeleen taaksepäin.

Muistan ystäväni vihjanneen minulle tästä samasta maskuliinisesta ja feminiinisestä energioiden tasapainosta jo vuosia sitten, mutta umpisurkeana kuuntelijana annoin asian mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nyt kun asia tuli esille sanoilla "miksi aina oikea", pysähdyin miettimään asiaa, luettuani tuon aiemmin mainitsemani kirjan kokonaisvaltaisesta kehosta ja tutustunut asiaan lähemmin muutenkin, tuntuu, että olen lähempänä totuutta ja todellista hyvinvointia kuin koskaan.